Aurinkovoimala on paljon muutakin kuin pelkät aurinkopaneelit. Se on kokonaisuus, jonka tehtävä on tuottaa omistajalleen hyötyä. Se on kokonaisuus, jonka eri osien on toimittava yhteen. GEF Kumppanimme ovat tärkeässä roolissa toimintaketjussamme lunastamassa lupausta luotettavuudesta, korkeasta laadusta ja vastuullisuudesta. GEF Kumppaniohjelman avulla he saavat siihen parhaat mahdolliset välineet. GEF Laatulupaus on takeena siitä asiakkaille.
Aurinkovoimalasta on tulossa kiinteistöille yhtä tärkeä varuste kuin ilmalämpöpumppu. Vaikka aurinkopaneeleita näkyy jo yhä useammin talojen katoilla, valtaosa kotitalouksista on vasta harkitsemassa niiden hankintaa. Kysyntä onkin kasvanut merkittävästi. Sen myötä markkinat ovat kuumentuneet ja osittain myös villiintyneet. Vaikka suuri osa alalla toimijoista on osaavia ammattilaisia, joukkoon mahtuu valitettavasti myös nopeita voittoja hakevia toimijoita, joilla osaaminen ja viimeistään takuista vastaaminen loppuu alkuunsa.
Asiakkaan kannalta tilanne on haasteellinen. Tarjolla on monenlaisia paneeleita, useita merkkejä, eri tehoisia, monenlaista teknologiaa ja eri hintaluokissa. Vertailu on vaikeaa ja usein vertaillaan jopa paneelien valmistusmaita, vaikka lähestulkoon kaikkien paneeleiden valmistamiseen tarvittavien komponenttien alkuperämaa on Kiina, on ne sitten kokoonpantu missä tahansa. Kokonaistoimituksessa vertailu keskittyy usein pelkän hinnan vertailuun, vaikka se ei vielä kerro mitään laadusta.
Vastuullisessa toimintaketjussa on vahvat lenkit
Aurinkovoimala on paljon muutakin kuin pelkät aurinkopaneelit. Se on kokonaisuus, jonka tehtävä on tuottaa omistajalleen hyötyä. Aurinkovoimala on useiden, tarkoin valikoitujen, yhteen soveltuvien komponenttien summa. Vaikka paneelit ovat tärkeä osa aurinkovoimalaa, paraskaan paneeli ei yksin ole hyvän aurinkovoimalan tae. Yhtä lailla suuressa roolissa ovat muutkin osatekijät: kohdekohtainen suunnittelu, oikeat tuotevalinnat, komponenttien laatu, ammattitaitoinen asennus ja hyvä palvelu. Kokonaisuuden eri osien on toimittava yhteen. Jokainen ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Sitä ei kannata unohtaa aurinkovoimalan hankintapäätöstä tehdessä.
Meillä vastuullisuus on paljon aurinkopaneeleiden hankintaa laajempi käsite. Se on osa arvolupausta ja merkittävä toimintaamme ohjaava tekijä. Vastuullisuus kattaa koko toimintaketjun tuotteiden ja komponenttien korkeasta laadusta hyvään palveluun, ammattitaitoiseen asennukseen ja jälkihoitoon, joka varmistaa, että asiakas on saanut voimalan, joka tuottaa hänelle hyötyä myös tulevaisuudessa.
Meille tukkutoimittajana on tärkeää, että ketjumme kaikki lenkit toimivat hyvin. Tärkeässä roolissa vastuullisen toiminnan toteuttajina ovat GEF Kumppanimme. Haluamme pitää huolta, että heillä on mahdollisimman hyvät valmiudet vastuullisten ratkaisujen tarjoamiseen ja toimittamiseen asiakkaille. Käytännössä se tarkoittaa teknistä tukea, koulutusta ja ajan tasalla pitämistä. Me olemme kumppaneidemme tavoitettavissa.
GEF Kumppaniohjelma antaa tukea ja välineitä vastuulliseen toimintaan
Olemme laatineet kumppaneidemme tueksi ja asiakkaiden hankintapäätösten turvaksi GEF Kumppaniohjelman, jossa painotamme tuotteiden korkean laadun lisäksi hyvää asennustapaa ja sekä työ- että paloturvallisuutta. Se ohjaa toimintatapoja läpi koko aurinkovoimalan hankintaprosessin myynnistä jälkimarkkinointiin. Kumppaniohjelmassa määritelty GEF Laatulupaus varmistaa asiakkaille hankintapäätöksen luotettavuuden ja on takeena laadusta ja vastuullisuudesta.
Aurinkopaneeleiden asennuttaminen koteihimme tai yrityksiimme ei yksin ratkaise ilmastonmuutoksesta johtuvia ongelmia. Se on kuitenkin tärkeä teko oikealla tiellä. Yksittäisinä kuluttajina voimme tehdä valintoja, joilla on aidosti merkitystä. Jokainen asennettu aurinkovoimala on osa kiinteistön energiantuotantoa, mutta se on myös osa suurempaa kokonaisuutta, osa valtakunnallisen energiaomavaraisuuden kasvattamista. GEF Vision -energianhallintapalvelu mahdollistaa myös kulutuksen jouston sähkömarkkinoiden mukaan ja sen myötä päästöttömän energiantuotannon paremman hyödyntämisen.
Oma aurinkovoimala on mainio keino tuottaa itse huomattava osa oman kodin ja ehkä liikkumiseen tarvittavasta sähköstä ja pienentää sähkölaskua. GEF Visionin avulla voi säästää lisää väistelemällä pörssisähkön kalleimmat tunnit.
Lue täältä selkokielellä, mitä GEF Kumppaniohjelma käytännössä tarkoittaa:
Aurinkovoimala on paljon muutakin kuin pelkät aurinkopaneelit. Se on kokonaisuus, jonka tehtävä on tuottaa omistajalleen hyötyä. Se on kokonaisuus, jonka eri osien on toimittava yhteen, sillä ketju on aina yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.
Kumppaniohjelmassa määritelty GEF Laatulupaus varmistaa asiakkaille hankintapäätöksen luotettavuuden ja on takeena laadusta ja vastuullisuudesta.
Miia Lehtinen
GreenEnergy Finland